Saamme Rohkaisijoissa usein kuulla, miten valtavia vaikutuksia yhdessä rohkaisuviestillä voi olla. Usein viestit vaikuttavat lapseen, mutta ne kannattelevat myös vanhempia. Saimme mahdollisuuden haastatella erästä äitiä, joka oli halukas kertomaan oman perheensä tarinan. Lapsi oli kärsinyt haastavasta tilanteesta jo pitkään, mutta juuri oikeaan aikaan saatu Rohkaisuviesti on ollut silti valtava apua. Äidin tarina on kirjoitettu kaikkien osapuolten anonymiteettiä kunnioittaen tarinalliseen muotoon, äidin sanoin, heidän peikkoperheestään.

”Tämä on tarina peikkoperheestä, tarkemmin peikkoäidistä ja peikkopojasta, jotka saivat Hyvin Merkityksellisen Rohkaisun. Peikkopoika syntyi hartaasti odotettuna ja – kuinka ollakaan – vakavien sairauksien kera. Sairaudet vaikuttivat peikkoperheen elämään monella tavalla. Niitten takia oli monia asioita, ihan tavallisiakin, joita peikkoperhe ei voinut tehdä. Kuitenkin yksi heille iloa tuottavista asioista oli urheilun seuraaminen. Sitä pystyi tekemään kotoa käsin yhdessä, jos kotoa lähteminen oli vaikeaa.

Peikkopojan sairauksien kanssa kävi todella surkeasti. Niitä hoidettiin pitkään väärin, ja ne pahenivat tosi paljon. Lopulta peikkopojan vointi meni niin huonoksi, että hän ei voinut asua enää kotona ja joutui lähtemään hoitolaan. Se oli todella surullista kaikille.

Aluksi peikkopoika oli hyvässä hoitolassa. Vähän ajan päästä hänet siirrettiin toiseen, halvempaan hoitolaan. Siellä ei osattu auttaa häntä, ja peikkopoika alkoi taas voida huonommin. Tilanne alkoi näyttää jo todella kurjalta. Paranisiko peikkopoika milloinkaan? Saataisiinko hänet takaisin? Peikkopojallakin oli kova ikävä kotiin. Iso huoli oli koko ajan läsnä.

Kesken surkean tilanteen Peikkoäiti kuuli mahdollisuudesta pyytää Rohkaisua. Hän päätti tarttua tarjoukseen heti ja pyysi peikkopojalle sellaista. Yleistä rohkaisua vain, vastoinkäymisten ja haasteiden käsittelyyn, niin ettei peikkopojan hauras tilanne paljastuisi.

Erään kerran peikkoäiti oli hakemassa ruokatäydennystä, kun hänelle tuli merkkiääni. Peikkoäiti ei voinut uskoa, että he olivat saaneet viestin Rohkaisijalta. Ja minkälainen viesti se olikaan! Peikkopoikaa tervehdittiin hänen nimellään. Vau! Oliko tämä mahdollista: peikkoperhettä oli ajateltu, ja Rohkaisija toivoi peikkopojalle hyvää?! Tuntui ihan uskomattomalta.

Peikkoäiti halusi totta kai näyttää viestin peikkopojalle, jolle rohkaisu oli osoitettu. Ajankohdan tuli olla oikea sitä varten, ja peikkoäidin ja peikkopojan samassa paikassa. Sellaista hetkeä odottaessa peikkoäiti katsoi viestiä läpi. Toivoa. Sitä rohkaisu äidille toi.

Seuraavalla kerralla hoitolassa käydessään peikkoäiti ja peikkopoika katsoivat viestin. Peikkoäidin täytyi olla peikkopojan takana niin, etteivät kyyneleet näkyneet. Ja kyllä, viesti oli tosiaan tehty juuri peikkopoikaa varten.

Pitkään aikaan kukaan ei tiennyt, miten peikkopojan kävisi. Selviäisikö tämä, ja kuinka kauan se veisi. Vaikka vastauksia ei ollut, rohkaisuviestiin saattoi palata. Peikkoäiti vietti paljon aikaa hoitolassa, ja välillä peikkopoika pääsi käymään kotona. Molemmissa paikoissa, molempien toimesta viestiin palattiin. ”Äiti, katotaan taas rohkaisuviesti”, peikkopoika sanoi. Teki paljon, että se oli olemassa. Kannatteli.

Aikaa kului, ja peikkopojan sairauksia alettiin viimein hoitaa oikein. Paranemisen tie alkoi. Mistä sen aikana saatiin voimaa? Kuinkas muuten, rohkaisuviestistä.

Paranemisen aikana kävi onnekkaasti. Sellaista, mitä ei uskaltanut edes toivoa. Peikkoperhe päätti kokeilla, jos he voisivat mennä paikan päälle katsomaan Rohkaisijan esityksiä. Jaksaisiko peikkopoika, pääsisikö hän lähtemään hoitolasta, kysymyksiä riitti. Peikkoperhe yrittäisi. Ja kuinka ollakaan: Juuri ennen pelipäivää peikkoäiti näki sattumalta Rohkaisijan. Peikkoäiti keräsi rohkeutensa, kävi kertomassa olevansa peikkopojan äiti ja tulevansa tämän kanssa katsomaan peliä.

Peikkopoika pystyi menemään paikalle ja tapasi päälle Rohkaisijan. Rohkaisija oli mahtava, kuten arvata saattaa. Kohtasi peikkopojan ja keskittyi häneen. Voi, minkälainen huippuhetki se oli! Yhdessä rohkaisuviestin kanssa säilyy erityisenä muistona peikkoperheelle. Paranemisen ajan, pitkään, ehkä jopa ikuisesti.

Tällä hetkellä peikkoperheelle kuuluu hyvää, ennen kaikkea peikkopoika voi aika hyvin. Eikä tämä tarina lopu ”sen pituinen se”, vaan se jatkuu. Eipä arvannut Rohkaisija etukäteen, mitä teki. Toivottavasti nyt tietää, mitä sai aikaiseksi. Kiitos!”